Maanantai 30. marraskuuta. Nimipäivää viettää Antti, Antero, Atte, Anders, Andreas, André, Andrea

THL haluaa luopua kesäajasta

Kesäaika on lisännyt sydäninfarktien määrää Ruotsissa. Elimistölle aiheutuu lisärasitusta katkonaisen unen myötä. THL:n pääjohtaja Pekka Puska ja ylilääkäri Timo Partonen vastustavat kesäaikaa vedoten kahteen huolellisesti tehtyyn ruotsalaistutkimukseen.

”Toivon, että Suomi herättäisi Euroopan Unionissa keskustelun kesäajan tarpeellisuudesta nykyaikana,” sanoo Pekka Puska, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja.

”Nyt kun meillä on kertynyt kokemuksia kesäajasta usealta vuosikymmeneltä, näyttää kohtalaisen selvältä, että erilaisten käytännöllisten ongelmien lisäksi osalle väestöä tulee ilmeisiä terveyshaittoja. Lisääntyvä tutkimustieto kertoo fysiologisista haitoista ja eräille koituu myös vakavia terveysseurauksia.”

Riski tulee esiin, kun katsotaan kesäajan vaikutuksia kokonaisten väestöjen terveyteen. Puska viittaa kahteen Ruotsissa tehtyyn tutkimukseen.

”En oikein näe hyviä perusteluita kellonviisareiden siirtelylle kahteen kertaan vuodessa. Minun mielestäni kesäajan käytön perusteet olisi hyvä arvioida uudelleen,” Puska sanoo.

Ylilääkäri Timo Partosen mukaan kaksi ruotsalaista tutkimusta on tehty huolella. Ensimmäisessä niistä seurattiin sydäninfarktien ilmaantuvuutta koko Ruotsissa vuosina 1987–2006 viikon ajan kesäaikaan siirtymisestä.

Toisessa tutkimuksessa tutkittiin 74 sairaalan sydänvalvontaosaston tilastoja sydäninfarktitapausten määristä vuosina 1995–2007 samoin viikon ajan kesäaikaan siirtymisestä. Molemmissa tutkimuksissa havaittiin infarktien määrän lisääntyneen 4–5 prosenttia normaaliaikaan verrattuna.

”Kesäaikaan siirtyminen on elimistölle yksi lisärasite,” ajattelee Partonen. ”Unen määrä vähenee ja sen laatu heikkenee, kun uni muuttuu katkonaisemmaksi. Tämä rasittaa varsinkin iltavirkkuja. Niinpä syksyllä normaaliaikaan siirryttäessä infarktien määrä ei siirtymistä seuraavan viikon aikana lisäänny, vaan päinvastoin vähenee hieman.”


  • Suomi siirtyi kesäaikaan yhtenä viimeisimmistä Euroopan maista vuonna 1981.


Lähde: www.thl.fi 3.4.2012


Kansalaisviestin 3.4.2012

Jaa