Ilmaisu

Jännittämistä voi hallita eri keinoin

Kuva: Khosrow Rajab Kordi / 123rf.com

Jännittäminen on osa kaikkien elämää. Toiset jännittävät enemmän ja toiset vähemmän, mutta jokainen jännittää ainakin joskus jotain. Jännittää voi oikeastaan minkälaisia vuorovaikutustilanteita tahansa: esiintymistä, suorittamista, juhlia, ruokailu- ja kahvihetkiä, sosiaalisia tilanteita vieraiden tai tuttujen ihmisten kanssa tai romanttista kanssakäymistä.

 

Haastaviksi koetuissa tilanteissa jännittäminen on normaali ja luonnollinen reaktio, ja sopiva jännitys auttaa virittäytymään tilanteeseen. Jännittämisen seurauksena vireystila nousee ja sympaattinen hermosto aktivoituu, mikä tuntuu fyysisinä reaktioina ja kehollisina tuntemuksina, esimerkiksi sydämen lyöntitiheyden kasvuna, hengityksen kiihtymisenä, hikoiluna tai käsien tärinänä.

 

Jännittäminen voi olla myös häiritsevää tai lamaannuttavaa. Jos vireystila nousee liikaa, aivoissa saattaa laueta taistelu-pakoreaktio. Fyysiset reaktiot hermostuttavat, mikä vain vahvistaa reaktioita. Itse jännittäminen alkaa jännittää, minkä seurauksena jännittäjä saattaa alkaa vältellä jännittäviä tilanteita.

 

Jännittämistä on kuitenkin mahdollista hallita. Rauhoittumiskeinoja ja vireystilan nousun sietämistä voi opetella itsekseenkin, mutta siihen on saatavilla myös ammattiapua ja vertaistukea. Terveydenhuollon ammattilaisille voi varata yksilökäyntejä, ja lisäksi on tarjolla erilaista vertaisryhmätoimintaa sekä esimerkiksi esiintymisvarmuuskursseja. Vaikeissa tapauksissa myös lääkitys on mahdollinen, mutta sen ei pitäisi olla ainoa apukeino.

 

 

Muutama vinkki jännittämisen kesyttämiseen:


  • Hyväksy se, että jännität. Jännittäminen on normaalia, ja liikkeelle on lähdettävä sen hyväksymisestä ja ymmärtämisestä.
  • Opettele keinoja kehosi rauhoittamiseen jännitystilanteissa. Esimerkiksi erilaiset hengitysharjoitukset ovat tehokkaita.
  • Hallitse stressiä. Stressin hallitseminen voi helpottaa myös jännittämistä; stressaantunut keho ja mieli myös jännittää herkemmin. Kannattaa tehdä säännöllisesti mukavia ja rentouttavia asioita.
  • Altista itsesi jännittäville tilanteille. Altistuminen auttaa merkitsevästi häiritsevän jännittämisen selättämisessä, ja sen avulla voi kasvattaa itseluottamusta ja varmuutta jännittävissä tilanteissa.
  • Ole armollinen itsellesi. Muutos ei tapahdu hetkessä, joten älä odota itseltäsi liikaa ja liian pian.
  • Puhu jännittämisestä. On parempi ilmaista ennen jännittävää tilannetta jännittävänsä kuin pitää jännitys sisällään.
  • Hae tarvittaessa apua. Jännitys voi häiritä ja rajoittaa elämää, mutta sen kanssa ei tarvitse sinnitellä yksin. Apua on saatavilla.

 

 

Lähde:

  • Minna Martin 2017: Saa jännittää. Jännittäminen voimavarana. Helsinki: Kirjapaja.

 

Teksti: Salla Hiltunen / Kansalaisviestin 7.4.2019



Jaa