Puuttumattomuuden kierre

Puuttumattomuus on suomalainen hyve. Jossain muussa maassa se olisi pahe.


Olimme vuosi sitten Egyptissä. Paikallinen nuorehko mies lähti oppaaksemme sfinksiä katselemaan. Paluumatkalla muutama pojanvintiö tönäisi kiusoittelevasti edessämme kävelevää vanhempaa rouvaa. Miehemme syöksyi välittömästi poikien perään ja piti heille tiukan puhuttelun. Pojat olivat katuvaisen näköisiä.


Olisiko episodi voinut tapahtua Suomessa? Ehkä, tosin vain harvoin. Me emme ojenna tuntemattomia lapsia emmekä aikuisia häiriköitä. Suljemme silmämme. Hoidamme omat asiamme.


Pekka Sauri sai julkisuutta puuttuessaan tilanteeseen, jossa suomalainen heitti sopimatonta herjaa maahanmuuttajalle. Sitä seuranneessa Facebook-keskustelussa moni totesi, että itse ei menisi puuttumaan, seurauksista kun ei voisi olla varma.


Kun emme puutu, seurauksena on itseään ruokkiva puuttumattomuuden kierre, johon ainoaksi ratkaisuksi jäisi poliisivoimien ja vartioiden lisääminen. Siihen tuskin on varaa, joten tulemme antaneeksi hiljaisen hyväksymisen henkiselle ja fyysiselle katuväkivallalle.


Hiljattain uutisoitiin, miten kaksi alaikäistä tyttöä pieksi raa’asti tuntemansa tytön, ilman mitään syytä. Teki vain mieli antaa sille selkään. Uutinen ei ollut poikkeus vaan kuvaus ilmiöstä, josta on syytä olla huolissaan.


”Puuttumattomuus ei ole hienotunteisuutta”, on Martti Ahtisaari sanonut laittamattomasti.

On oikein puuttua asiaan, kun näkee jonkun harrastavan työpaikkakiusaamista, lintsaavan, valehtelevan, käyttäytyvän huonosti, käyttävän rasistista tai alentavaa kieltä.


Muutos alkaa meistä itsestämme. Minusta. Kukaan moraalisesti vastuullinen henkilö ei voi mennä sen taakse, että muutkaan eivät puutu.


Tapio Aaltonen



Palana pelissä 14.10.2011



 



Jaa