Puuttumattomuuden pahe

Pitkin talvea on ollut puhe puuttumisen puutteesta. Olisiko AKT:n henkilöstön ja vastuunkantajien pitänyt puuttua tilanteeseen, jonka monet ilmiselvästi kokivat vakavana ilmapiiriongelmana? Pitääkö esimiehen puuttua alaisen jatkuviin poissaoloihin? Pitääkö henkilöstön puuttua johtajan häiriökäyttäytymiseen? Missä vaiheessa pitää puuttua?


Muutama vuosi sitten olin tilanteessa, jossa pienen organisaation kaksi esimiestä oli jatkuvasti kiinni toistensa kurkussa. Kaikki oli alkanut noin vuotta aikaisemmin. Alussa oli pieniä jännitteitä. Vähitellen ilmapiiri kiristyi, ja puolessa vuodessa oltiin puhumattomuuden ja huutamisen maailmassa. Koko työyhteisö kärsi tilanteesta.


Siinä vaiheessa mukaan pyydettiin sovittelija. Haastattelin osapuolia yhdessä ja erikseen. Tilanteen vakavuus todettiin, samoin se, että perustehtävän hoito oli alkanut kärsiä. Kaikki pitivät tärkeänä, että löydettäisiin ratkaisu.


Hauras linnarauha saavutettiin. Pidin yhteenvetokeskustelun esimiehen kanssa. Tämä tyylikäs eläkeikää lähestyvä herrasmies totesi suunnilleen näin: ”Kyllähän minä silloin vuosi sitten havaitsin, että noilla kahdella oli erimielisyyksiä. Mutta ajattelin, että kyllä aikuiset ihmiset osaavat selvittää asiansa.” Hän piti tilanteeseen puuttumista jotenkin epäkorrektina.


Aikuiset eivät aina osaa ratkaista ristiriitojaan varsinkaan siinä vaiheessa, kun tunteet astuvat oikeasti kuvaan ja syntyy loukkaantumisten kierre. Kosto ja vastakosto seuraavat toisiaan. Perspektiivi hämärtyy. Kaksi kaikin puolin fiksua ihmistä ajautuu tilanteeseen, jossa kielteiset tunteet ohjaavat käyttäytymistä ja jossa järjen käyttö unohtuu.


Olisiko AKT:ssa pitänyt puuttua tilanteeseen jo vuosia sitten? Tietenkin olisi pitänyt. Tuollaiset ristiriidat eivät ratkea itsestään. Eivätkä ne ratkea ollenkaan, mikäli ristiriita on pesiytynyt jatkuvaksi vihanpidoksi. Tai joskus ne ratkeavat, mutta siinä vaiheessa tarvitaan lähes ihme, nöyrää asennetta, anteeksi antamista ja ehkä jopa terapiaa.


AKT:n tapauksessa elämme mielikuvien varassa, tositeeveetyyppisessä olotilassa. Tuomioistuin yrittää kaivaa esille faktat, osin varmaan onnistuen. Mutta riippumatta siitä, mitä oikeasti on tapahtunut, meidän on aika ottaa opiksi ja korjata vetäytymiseen ohjaavia asenteitamme. Väärään toimintaan, epäoikeudenmukaisuuteen, häiriökäyttäytymiseen ja epäkohtiin tulee puuttua, tapahtui sitä sitten työpaikalla, kodissa, kadulla tai bussissa.

Silmien sulkeminen on helppo tapa elää. Mutta vastuullinen se ei ole.



Tapio Aaltonen



Palana pelissä 26.3.2012


 



Jaa